• Henkilöt yrittävät tunkea ihon alle

    On tullut kevät, oletan, ja oravia pihalle. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt ikkunasta ulos kurkistaessani oravia: Islannissa niitä ei ole. Pojalle oravat ovat uusi tuttavuus, joten toivon että bongaamme niitä pian luonnossakin emmekä vain ikkunaruudun takaa. Siinä oravien leikkiä katsellessa muistui mieleen, että kerran…

    …olen tappanut oravan. Paperilla. Enkä vieläkään käsitä, miten pystyin eläytymään sellaiseen. Kun kirjoitin kyseisen kohtauksen (joka löytyy romaanista On nälkä, on jano), kävin päivätöissä lastentarhassa. Saksassa. Muistan yhä sen aamun: kirjoitin monta tuntia (tuohon aikaan heräsin toisinaan aamuyöllä kirjoittamaan jotta ehdin tarpeeksi ennen muuta työtä). Sitten menin leivänsaantitöihin. Kun avasin työpaikan oven, pääsi itku, ja pomolle piti selitellä että vähän itkettää, koska tapoin oravan. Ja sen jälkeen selitellä lisää: en tappanut oikeasti elävää oravaa.

    Joskus siis kirjoittaminen menee yli: se tunkee arkeen. Tai oikeastaan: luomani maailma yrittää tunkea omaan elämääni. Pintanaarmujen aikaan – ja sen kirjoittaminen vei sitten SEITSEMÄN VUOTTA – koin toisinaan ailahtelevuutta yksityiselämässäni, sillä pelkäsin että ajattelen tai käyttäydyn kuin Anna, päähenkilö. Ajatus puistatti etenkin silloin kun olin alakuloinen tai onneton: en ollut varma elinkö omaa, henkilökohtaista alakuloa vai Annan alakuloa. Mutta niin on tapahtunut sen jälkeistenkin romaanien kirjoittamisen aikaan, erityisesti jos on intensiivinen kausi. Joskus tosissani joudun miettimään, miten saan pidettyä henkilöhahmojen mielenliikkeet kaukana omistani.

    Katson mennyttä minua ja mietin Kuka minussa ajatteli ja mitä. Ja millainen olin. Olinko ihan samanlainen. Olinko toinen.

     

    Ehkä siksi en ole vielä kyennyt aloittamaan uutta romaania sillä palolla, jolla yleensä kirjoitan onnistuneesti – tuntuu, että nyt vain räpiköin lyhyitä pyrähdyksiä, jotka luultavasti deletoin joku päivä. En halua, että minuun, joka olen nyt äiti ja vastuussa lapsestani, vaikuttaa yksikään rakentamani henkilöhahmo, sillä – anteeksi nyt vain henkilöhahmoni – he ovat vähän vinksahtaneita. Välillä mietin kauhuissani, käyttäydyinkö kenties Kellarin Vilman lailla viime vuonna. Kun viimeistelin romaania, kun tunteeni tytärpuolta kohtaan olivat lähes yhtä viileät kuin Vilman tunteet toista lastaan kohtaan.

    Ja: onko kirjoittamisessa syy siihen, että lopulta jään aina yksin. Noin niin kuin parisuhdeasioissa.

    Nimittäin näyttää siltä, että emme jaksa enää soutaa ja huovata.

    Ja minä: haluaisin kirjoittaa kevyen romaanin. Jonkun, jonka henkilöhahmoilla ei olisi ongelmia, jonkun, jossa ei käsiteltäisi rankkoja aiheita, jonkun, jotta voisin helposti sujahtaa arkiminään takaisin, kuin napista painamalla, aina kun kirjoitussessio päättyy. Mutta mitä teen: pyöritän mielessä ja paperilla erästä jykevää ideaa. On tullut aihioita. On lähtenyt taas käsistä. Apurahahakemuksiin kirjoitan suuria. MIKSI MINÄ EN OSAA KIRJOITTAA KEVYESTI!!!!

    Pääsiäispuputteja kuva-arkistoistani.

    Ja se lastenromaani, jota olen tehnyt; hidasta vauhtia etenee. Ei juuri ollenkaan tällä hetkellä. Tällä hetkellä tosin täydellinen työnteko on muutenkin mahdotonta. En saa mistään mitään rahaa; en voi tehdä töitä. Harmi vain luova puoli minussa tahtoisi. Mutta minkäs teen, kun ei ole tuloja, ei edes kodinhoidontukea vielä, sillä Kelassa kestää. Jos tarvitsen lapsenhoitoapua, saan sitä vanhemmiltani, mutta niinä kertoina en ehdi tehdä töitä. Niinä kertoina joko siivoan, käyn kaupassa tai lepään. Auts. Ja niin: millä minä elän? Elän lainarahalla. Olisin saanut ostettua Kotkan kotimme tuosta noin vain ilman lainaa mutta otin sitä kuitenkin, jotta sain tehtyä remonttia ja – koska ennakoin tämän rahattoman tilanteen – elettyä arkea.

    Juuri nyt kirjoitan kyllä. Äsken viimeistelin erään tilatun kolumnin, josta tuli hieno (ja josta saan viikon ruokarahat) ja nyt kikkailen blogin ja apurahahakemuksen välissä. Poika nukkuu, äiti yrittää toimia. Iltaisin kun hän nukkuu, en jaksa juuri mitään. Mutta silti elän onnellista aikaa. Nautin aamuista ja aamupäivistä ja iltapäivistä pojan kanssa, touhuamme kaikenlaista. On vähän yksinäistä, ikävä ystäviä jotka ovat Helsingissä mutta lähempänä minua kuin moneen vuoteen, mutta en anna yksinäisyyden haitata. Poikaa vien perhekerhoihin, jotta hän näkee muitakin, ja voi kuinka meillä on hauskaa ulkona alkavassa keväässä. Auringossa ja lätäköissä ja leikkipuistoissa ja mikä parasta: omassa pihassa! Meillä kun on iiiisooo oma piha.

    Tällaista kevyttä pientä tänään. Alan kikkailla enemmän apurahahakemuksen kanssa nyt.

     

2 Responsesso far.

  1. Oooh, olet Suomessa <3 Asioilla on tapana järjestyä.

    Toivon, että olet jo lukenut Sami Hilvon Pyhä peto. Siinä ei mitään kevyttä ja viime vuonna lukemistani vain Jalosen huikea Kirkkaus meni Hilvon kirjan ohi.Kirjassa olen jälleen Varsovassa eikä kevyestä tietoakaan. Vahvat maut, vahvat tunteet, pitkä jälkimaku, se on elämän maku.

    ♥♥♥

  2. Liisu says:

    Kuulun lukijoihisi, vaikka olen hiljaa. Kirjoitat jo tätä blogiasi kuin lukisi jännittävää kirjaa. Ja totta vieköön, elämässäsi on jo niin paljon käänteitä että ne vauhdittavat kirjoitustasi ja lisäävät lukijan mielenkiintoa.

    Sinulla on kaikki hyvin. On koti, on lapsi, on iso piha, on aiheita ja halua kirjoittaa! Pystyn täydellisesti tietämään tilanteesi. Ja vakuutan sinulle, että olet tehnyt oikeita ratkaisuja. Mikään ei voi mennä niin pieleen, että se vahingoittaisi sinua. Olet itsellinen nainen, voit tehdä omia ratkaisujasi. Hienoa! Mitä pahempia tilanteita, sen rehevämpää tekstiä. Kukaan ei kuole Suomessa nälkään jos ei ole alkoholisti tai huumenisti. Tuskin hekään. Kannustusta saatat joskus kaivata, mutta sinähän saat sitä lukijoiltasi. Runsaasti, kun olet niin avoin. Tiedän, mitä on elämä ilman kuukausipalkkaa. Mutta on vapaus! Ja oikeus tehdä sitä, mitä muuten vain haikailisi. Harva uskaltaa valita sen tien, missä voi toteuttaa itseään toisten ihmisten iloksi! Se vaatii rohkeutta, Ja sitähän sinulla on.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *