• Kystä kyllä

    En varsinaisesti muista mutta kuvista olen katsellut, että 80-luvulla kun vietettiin syntymäpäiviäni (tai 70-luvulla, kun vanhemmat sisarukseni alkoivat niitä vietellä), juhlapöydässä koreili täytekakku. Ja siinäpä se. 90-luvun synttäreillä saattoi pöydässä olla myös keksejä ja/tai popcornia.

    Ja mitä on nykyään: yltäkylläisyyttä, koreilevia ja notkuvia, toinen toistaan runsaampia noutopöytiä. En tiedä, mutta veikkaan, että juhlista on tullut vähän kilpailumeininkiä. En tiedä, järjestääkö kukaan enää sellaisia “yksinkertaisia” kakkujuhlia, missä pääasiassa on leikkiminen tai esimerkiksi onginta eikä herkkutaivas. Ja jos järjestää, mitä vieraat ajattelevat? Mitä lapset? Ajattelevatko kouluikäiset, että blääh, Jesmiinan juhlissa oli vain kakkua, enpä taida ensi kerralla mennä. Kiusataanko sellaisia, joiden juhlat ovat simppelit? Mitä ajatellaan simppelien juhlien vanhemmista?

    Koreaksi pantu pöytä oli meilläkin sitten oikein.

    Minä kovasti pohdiskelin tätä järjestäessäni pojalle Suomessa synttärit – jotka olivat samalla myös nimiäiset. Mietin etukäteen että ei, en tee muuta kuin kakun. Mutta sitten törmäsin netissä kurkkuveistoksiin. Ajattelin, että kurkkukrokotiili olisi kiva. Ihan vain tekemisen ilosta – ja tiesin, että sisarustenlapset riemastuisivat. Ja koska en halua antaa Sipsille sokeripitoisia asioita (noh, periaatteesta on välillä vähän luistettu…), päätin myös, että teenpä vesimelonikakun (sis. pelkkää hedelmää).

    Ja sitten mietin, että hmm, vieraat tulevat pitkän matkan takaa, ehkä pitää olla myös jotain muuta kuin vain kurkkua ja vesimelonia. Että teenpä (vegaanisen) vohvelikakun. Ja kas, lopulta meidänkin juhlapöytämme näytti varsin korealta. En tosin nähnyt juurikaan vaivaa. Vohveleita aloin paistella vasta muutama tunti ennen juhlia, kurkut ja vesimelonit kaiversin ehkä tuntia aiemmin, ja kaiken muun hoidin hövelisti. Tai ehkä en edes hoitanut, ehkä astia-asiat ja juomapuolen (paitsi kotitekoisen sitruunalimonadin) hoiti äitini. Minä kun en vielä varttia vaille juhlien alkamisaikaa ollut hätäpäivääkään näkemässä, vaikka mitään kurkkuveistoksia “suurempaa” ei pöydässä ollut.

    Tämä kakku valmistui hyvin nopeasti. Minä leikkasin melonista sydämet ja pojan kummi tökki koristemarjat ja -hässäkät pintaan. Ai niin, paitsi tuo pitkä mustikkatikku, se on a la minä.

     

    Jotta niin siinä kävi, että uhoamisestani nimeltä “Meillä On Sitten Vain Kakkua” ei tullut mitään. Piti vetää yksinkertaista linjaa mutta jostain syystä homma karkasi käsistä. TOSIN en tehnyt hedelmiä, vihanneksia ja vohvelirautaa kummempia hankintoja. Vohveliraudan halusin muutenkin, rrrrrakastan vohveleita. Niin ja skumppaa hankin. Olihan se nyt skoolattava suuren juhlan kunniaksi.

    Olisi kiinnostavaa tietää, onko nykyään olemassa juhlia, joissa on pelkästään kakkua, mehua ja ehkä vähän keksejä. Satuin näkemään muutama päivä sitten ravintohistoriallisen dokumentin. Siinä tuli esiin, että 90-luvulla ruokaa alkoi tulvia jääkaappeihin niin, että jääkaapit eivät loistaneet enää puolityhjyyttään, vaan sapuskaa jos jonkinlaista riitti. Sen huomaa myös juhlatarjonnoista. Niin ja siis: rrrrakastan juhlia. Erityisesti niitä notkuvia pöytiä. Menen kieli pitkällä roikkuen kaikkiin juhliin, erityisesti niihin, missä tiedän emännän tai isännän pitävän pöydän koreaakin koreampana. Eli siis en millään lailla halua kritisoida mitään, kunhan vain pohdiskelen maailmanmenoa.

     

2 Responsesso far.

  1. Jael says:

    Hyvät ja värikkäät tarjottavavat. Etenkin tuo vesimelonikakku,oli varmaan suosittu?

  2. Laura H says:

    Meillä on vedetty kaikki lasten synttärit perusmeningillä joko kotona tai asukaspuiston rakennuksessa. Ongintaa, aasinhäntää, sokkoa, perusherkut. Lapsivieraat tykkäävät tosi paljon! Peruspippalot ovat turvallisen tuntuiset, uskoisin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *