• Varistus

    On siis kevät.

    Pihamaaltamme paljastuu risuja, pinoamme niitä yhteen, poika heiluttaa yhtä käsissään ja hymyilee, kuuluu kraa kraa, katse kohoaa, poika sanoo kaak kaak, hänen myötään olen minäkin alkanut tarkkailla variksia, ne kiusaavat toisiaan, niillä on reviirinsä.

    Kevät saapui Kotkaan ja jäät kolisevat pois!

    Ja minun hartioitani särkee, alaselkää särkee, vai onko se sittenkin pää johon särkee, ja tänään päätin leikkiä putkimiestä; lähestulkoon rikoin vessanpönttömme. Vaihdoin nimittäin ihan itse – sillä minä kyllä osaan! – vessanpönttöön asioita, kuten sen mikä juttu siellä pöntön säiliössä on ja huuhtelupainikkeen. Huomenna ajattelin vaihtaa istuinosan. Mutta siis rikoin vessanpönttöä sen verran, että nyt se hieman vuotaa.

    Ei hätää, ajattelin huomenna sitten vaikka kiristää ruuveja. Ja jos ei se auta, kokeilen jotakin muuta, sillä minä kyllä todellakin aion osata.

    Ennen putkisessiota löysin kirpparilta ihanan hatun!

    Sen lisäksi että olen päättänyt toimia itsenäisesti vessan suhteen, olen maalannut keittiön kaakelit uuteen uskoon. En kuitenkaan ollut ihan fiksu senkään suhteen. Nimittäin vasta kun olin suoriutunut työstä, tajusin että voi ei täällä on ihan hirveä maalin (eli tiesminkäaivosolujentappajakemikaalien) haju. Ja että minullahan on vauvaihminen! Onneksi siihen aikaan illasta beibe nukkui yläkerrassa mutta kyllä piti silti seuraavana päivänä lähteä evakkoon vanhempieni luokse ja tänäänkin olimme muualla. Ikkunoita olen pitänyt auki. Enää ei haise pahasti mutta en kyllä enää maalaa mitään tujumpaa kun olemme kotona!

    Tänään on huutomerkkien päivä koska taloon ilmestyivät värikkäät kaakelit!

    Kaiken tuunaamisen lisäksi minulla on viimein kirjahylly seinällä – kiitos isän ja porakoneen – ja onhan minulla myös sovittuna seuraavan romaanin kirjoitushomma. Ja uusi resepti masennusnappeihin ja kolmenkympinkriisi. Hyvää kevättä kaikille vain, iloa seiniin, peace and love!

    Post Tagged with , , , ,

One Responseso far.

  1. Ei sitä tiedäkään, mitä osaa ennen kuin tekee. Sinä kyllä pärjäät lajissa kuin lajissa.

    Iloista kevättä sinulle ja pojallesi sinne Kotkaan!♥♥

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *